Solu – täysin uudenlainen tietokone Suomesta

Suomalainen Solu Machines Oy on kehittelemässä täysin uudenlaista tietokonetta, joka muuttaa käsityksemme tietokoneiden käytöstä. Otin selvää mistä on kysymys ja tiivistän tässä jutussa tärkeimmät yksityiskohdat tästä mullistavasta uutuudesta.

päivitetty: 18.10.2015

Suomalainen Solu Machines

SOLU-logo-blackSolu Machines Oy on suomalainen vuonna 2014 perustettu ja Helsingissä tukikohtaa pitävä yritys, joka on kehittämässä täysin uudenlaista tietokonetta. Kehitystyötä tehdään myös Oulussa. Jos projekti etenee aikataulun mukaisesti, toimitukset alkanevat vuoden 2016 kesän tienoilla.

Solu Machines Oy hakee 200 000 € joukkorahoitusta hankkeelleen Kickstarter -sivuston kautta. Tätä kirjoittaessa Solu on parissa päivässä saanut kerättyä jo yli puolet tavoitteestaan (18.10.2015: yli 129 000 €). Eikä ihme, sillä kyseessä on todella mielenkiintoinen konsepti. Sivustolta löytyy myös video, joka esittelee Solun toimintaa.

Sosiaalinen tietokone

Solu-Social_computerSolu kertoo yhdistävänsä tietokoneen raudan (hw) ja ohjelmiston (sw) uudella tavalla saumattomasti yhdeksi tuotteeksi. Solun lähtökohtana on ihmisläheinen tietokone. Tavoitteena on tarjota ihmiselle luonnollinen käyttöliittymä ja saumattomasti yhteen toimiva kokonaisuus. Tavoitteena on tehdä tietokoneen käytöstä mahdollisimman joustavaa ja vapaata. Kaikki tarvittavat tiedostot ja ohjelmat ovat käytettävissä ajasta ja paikasta riippumatta.

Solun käyttäliittymä ja käyttöjärjestelmä

Solu OS -käyttöjärjestelmä rakentuu vahvasti pilvipalvelu -konseptin ympärille. Kaikki tarvittava tieto on saatavilla ajasta ja paikasta riippumatta. Solun ajatuksena on poistaa tietokoneen päivittämisen, varmuuskopioiden ja ohjelmien asentelun tarve. Kaiken pitäisi siis olla käytettävissä ja ajantasalla aina kun tarvitset.

Solun käyttöliittymä rakentuu ihmiselle luontaisen ”ajatuskartan” tapaan. Tämä helpottaa kulloiseenkin tehtävään liittyvien tietojen ja tiedostojen löytämistä. Intuitiivinen käyttöliittymä rakentuu oman ajatusmallisi mukaiseksi sitä mukaa kun aloitat uusia projekteja tai jatkat työskentelyä vanhojen projektiesi parissa. Tiedot myös löytyvät helposti, koska omassa muistissasi tiedot ovat järjestyneet samalla tavalla kuin Solun käyttöliittymässä. Kuulostaa hienolta, eikö?

solu-lifestyle-3

Solu-White-Left_Front Corner-Car_Project

Solun tekniset yksityiskohdat

 

Solu-White-Back

  • Näyttö: 1440 x 1440 kuvapisteen kosketusnäyttö
  • Tukee ulkoisia näyttöjä aina 4K resoluutioon saakka
  • Suoritin: 2.3GHz NVIDIA 4-Plus-1™ quad-core ARM® Cortex™-A15 CPU™
  • Näytönohjain: Graphics – NVIDIA Kepler™ GPU with 192 NVIDIA CUDA® cores
  • Käyttömuisti (RAM): 4 GB LPDDR3
  • Välimuisti: 32GB
  • Liitännät:
    • WiFi   (Dual-band 2×2 MIMO WiFi (802.11a/b/g/n))
    • Bluetooth   (4.0)
    • USB   (Type C)
  • Akku: 1200mAh
  • Ulkomitat: 102 mm x 102 mm x 13 mm
  • Käyttöjärjestelmä: SoluOS

Lisätietoa Solu -tietokoneesta

Solu.co – Solun kotisivu (englanniksi)

Kickstarter – Solun joukkorahoitussivu (englanniksi)

 

  • Sami, kiitokset artikkelista! Pieni korjaus: tukikohtamme on Helsinki. Meillä hardiksen vetäjä on kuitenkin Oulussa, ja tarinamme alkoi Polarbear tapahtumssa, missä kaksi Solun perustajista tapasi 🙂

    • Kiitos tarkennuksesista Kristoffer. Tein pari pientä korjausta juttuun. Mukavasti näyttää etenevän tuo teidän joukkorahoituskin. Jo yli 129000€ kasassa. Oma budjettini ei tällä hetkellä anna mahdollisuutta osallistua, mutta olen hengessä mukana ja toivotan hankkeellenne menestystä! Toivottavasti tämä kirjoittamani juttu saa muitakin osallistumaan hankkeenne tukemiseen. Seuraan mielenkiinnolla miten tarinanne kehittyy 🙂