digitalisaatio

Lyhyesti ja yksinkertaisesti sanottuna digitalisaatio tarkoittaa käyttäjäystävällisten ja mahdollisimman pitkälle automatisoitujen palveluiden kehittämistä nykyaikaisia tietoliikenneyhteyksiä ja tietotekniikaa hyödyntämällä.

Tietokoneiden ja internetin yleistyessä tietotekniikkaa on otettu yrityksissä ja hallinnon palveluissa käyttöön perinteisesti olemassa olevien toimintatapojen päälle. Esimerkiksi täytettävät paperilomakkeet on korvattu verkosta saatavalla dokumenttipohjalla, joka on pitänyt täyttää ja lähettää sähköpostilla. Tämä ei ole varsinaisesti tuonut mitään parannusta olemassa olevaan palveluun, vaan perinteisen palvelun rinnalle on tullut sähköinen väylä asian hoitamiseen. Digitalisaatiohankkeissa palveluiden toiminta ajatellaan kokonaan uudelleen käyttäjän näkökulmasta. Mietitään mikä on käyttäjälle aidosti tärkeää ja miten käyttäjä saa palvelusta juuri sen mitä tarvitaan. Merkittävä oivallus digitalisaatiohankkeissa on se että muutoksia ei tehdä pelkästään käyttäjälle suoraan näkyviin palvelun osiin. Digitalisaatio voi pahimmillaan tai parhaimmillaan muuttaa koko yrityksen liiketoimintamallin toimintaa tukemaan paremmin asiakkaalle tarjottavan palvelun tarpeita.

Lisää digitalisaatiosta muualla

Valtiovarainministeriö – Digitalisaatio

Seuraa myös aihetunnistetta: #digitalisaatio sosiaalisessa mediassa.

 

IoTSP

IoTSP (engl. Internet of Things, Services and People) tarkoittaa palveluiden, ihmisten ja esineiden internet:iä (katso myös IoT). IoTSP korostaa ihmisten ja palveluiden tärkeyttä ja roolia esineiden internetissä. Digitalisoitujen ja automatisoitujen palveluiden myötä ihmisillä on IoTSP:n määritelmän mukaan edelleen tärkeä rooli ajatustyötä vaativissa työtehtävissä.

eväste

Eväste tai keksi (engl. cookie) tarkoittaa pientä tiedostoa, jonka nettisivu tallentaa käyttäjän nettiselaimen tiedostoihin. Evästeen avulla sivusto tunnistaa käyttäjän, kun hän tulee samalle sivustolle uudestaan. Jotkut verkkokaupat ja muut palvelut voivat tarvita evästeitä myös saman käyttökerran aikana esimerkiksi ostoskorin sisällön tai muiden käyttäjäkohtaisten tietojen muistamiseen.

Evästeistä voi olla myös harmia ja jotkut sivustot voivat kerätä niiden avulla tietoja käyttäjästä. Tämän takia haittaohjelmien poisto-ohjelmat usein varoittavat koneella olevista evästeistä.

pingata

Tietoliikenteessä pingaaminen (engl. ping) tarkoittaa yhteyden testaamista signaalilla, jonka vastaanottava laite palauttaa lähettäjälle. Esimerkiksi internetissä laitteiden välistä yhteyttä voidaan testata ”ping” -komennolla.

Pingausta voidaan käyttää myös sosiaalisessa mediassa toisen henkilön huomion kiinnittämiseen. Esimerkiksi Twitterissä voidaan twiittiin lisätä ”ping @digiapuri”, jolloin viesti menee myös @digiapuri:lle.

hymiö

Hymiö on tekstiviestiin, sähköpostiin tai sosiaalisen median viestiin liitetty merkkijono, joka näyttää kasvoilta tai ilmeeltä. Osa hymiöistä on tarkoitettu katsottavaksi kallistamalla pääty sivulle. Japanilaisia hymiöitä kuitenkin katsotaan päätä kallistamatta.