Chromebook – helppokäyttöinen läppäri peruskäyttöön

Tässä jutussa kerron ensikokemukset HP Chromebook -läppäristä. Kerron myös yleisesti miten Googlen Chrome OS -pohjaiset laitteet eroavat tavallisiin Windows -koneisiin verrattuna.

Olen jo jonkin aikaa etsiskellyt kevyeen kirjoittelukäyttöön sopivaa läppäriä. Käytän melko paljon Googlen palveluita ja Chromium OS vaikutti yhdeltä mielenkiintoiselta vaihtoehdolta. Kun hintakin vaikutti houkuttelevalta, päädyin kokeilemaan HP Chromebook -läppäriä ja ostin sellaisen itselleni syntymäpäivälahjaksi.

Käyttöönoton pienet ongelmat

Chromebookin käyttöönotto ei sujunut aluksi ihan ongelmitta, koska käytössäni oli huonolaatuinen wlan -yhteys. Ennen Chromebookin käyttöönottoa kannattaakin varmistaa, että saatavilla on toimiva wlan -yhteys. HP Chromebook käyttää Google Chromium OS -käyttöjärjestelmää. Chromium -laitteet vaativat Google -tilin, joten tunnukset kannattaa luoda etukäteen sujuvan käyttöönoton varmistamiseksi. Google tilin voit rekisteröidä täältä.

Päivitysten asennusten jälkeen Chromebookin kieli oli muuttunut taas englanniksi. Suomenkieli täytyi käydä uudelleen aktivoimassa asetusten kautta ja uudelleenkirjautumisen jälkeen Chromebook oli taas suomenkielinen.

Nopea käynnistyminen ja sammutus

HP Chromebook käynnistyy nopeasti. Mainosteksteissä puhutaan jopa 7 sekunnin käynnistysajasta. Google kertookin kaikkien Chromebook -laitteiden käynnistyvän alle 10 sekunnissa. Käytössäni oleva HP Chromebook 11-2070no 11,6″ kännistyy kirjautumisnäkymään noin 10 sekunnissa ja kirjautumisen jälkeen laite on käytettävissä noin 2 sekunnissa. Käynnistymisen nopeus on siis aivan jotain muuta mihin olen Windows -koneissa tottunut.

Chromebookin sammuttaminen käy vieläkin nopeammin. Virtanappulan painamisen jälkeen laite sammuu alle 2 sekunnissa. Seuraavalla käynnistyksellä työ jatkuu siitä mihin se jäi viimeksi ja Chrome avaa kaikki viime kerralla auki jääneiden sivujen välilehdet.

Käyttöliittymään totuttelua

HP Chromebookin näppäimistö
HP Chromebook näppäimistö
HP Chromebook näppäimistö

HP Chromebookin näppäimistö on ainakin minun käsiini sopivan kokoinen ja kirjoitustuntuma on hyvä. Tämä juttu on kirjoitettu melkein kokonaan HP Chromebookilla. Pari ärsyttävää totuttelua vaativaa eroa olen kuitenkin tätä juttua kirjoittaessani huomannut. Virtanäppäin löytyy näppäimistön oikeasta ylänurkasta juuri siitä kohtaa missä yleensä on Delete -näppäin. Capslock -näppäimen kohdalta puolestaan löytyy hakuikkunan aktivoiva näppäin. Tuota onkin tullut kirjoittaessa painettua muutama kerta vahingossa. Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin näppäimistöön suhteellisen tyytyväinen.

HP Chromebookin kosketuslevyn käyttö

Chromebookin kosketuslevy hoitaa hiiren virkaa. Kosketuslevyssä ei ole erillisiä näppäimiä eikä rullaa, vaan kaikki toiminnot hoidetaan pääasiassa kosketuseleillä. Kosketuslevyn alareuna toimii myös hiiren näppäimenä ja tämä onkin hyvä lisä eleohjaukselle. Skrollaamiseen kahdella sormella pyyhkäisemällä tottuu melko nopeasti ja tämä ominaisuus toimiikin mielestäni yhtä hyvin kuin rullahiiren rulla.

HP Chromebookin liitännät
HP Chromebook liitynnät
HP Chromebook liitynnät

HP Chromebookissa on kaksi USB 2.0 liitintä ja yhdistetty kuuloke+mikrofoni -liitin. Laturia varten laitteesta löytyy myös erillinen micro-USB -liitin.

Google Chrome ja pilvipalvelut

Ostin HP Chromebookin pääasiassa digiapuri.com -sivuston ylläpitoon ja näiden juttujen kirjoittamiseen. En siis ole juurikaan ehtinyt tutustua laitteen muihin ominaisuuksiin. Käyttöönotto kävi kuitenkin nopeasti ja Chrome -selain ja Googlen pilvipalvelussa toimivat toimistotyökalut toimivat samantien. Tämä oli juuri sitä mitä tältä laitteelta hainkin, joten olen kyllä tähän ihan tyytyväinen.

Haluatko tietää lisää? Lue miten käytän Chromebookia opiskelukäytössä.

Lisätietoja Google Chromebook -laitteista

Kenelle Chromebook soveltuu

Googlen Chromebook sopii mielestäni erittäin hyvin kevyeen peruskäyttöön ja asioiden hoitamiseen tarkoitetuksi laitteeksi. Koneen saa nopeasti käyttökuntoon ja se on helppokäyttöinen. Voisin helposti suositella Chromebook -laitteita ensimmäiseksi tietokoneeksi henkilöille, joilla ei ole paljon tietoteknistä kokemusta. Käyttöönoton jälkeen Chromebook on helposti käytettävissä ja esimerkiksi sähköposti ja pankkiasiointi hoituvat tällä laitteella näppärästi. Chromebook -laitteet ovat myös edullisia, eivätkä ne vaadi juuri ollenkaan ylläpitoa.

Onko sinulla Chromebook? Oletko ollut tyytyväinen Chromebookiin? Tai oletko ehkä harkitsemassa Chromebookin hankintaa ja haluaisit tietää lisää? Mikä jäi askarruttamaan mieltä? Kerro mielipiteesi tai kysy lisää aiheesta alla olevan kommenttikentän kautta.